maanantai 14. heinäkuuta 2014

Luontokartoittajaksi

Aloitin joulukuussa 2013 luontokartoittajaopinnot Winnovassa. Tavoitteenani on kohota uudella tasolle luontotuntemuksessa. Talvi kului uusien kasvilajien opettelussa kirjojen parissa ja lintujen äänten kertauksessa. Ensimmäiset näyttötutkinnot ovat nyt onnistuneesti ohi. Linnut, perhoset ja sudenkorennot on suorettu ja nautin uusista aluevaltauksista. Viikon ajan pyydystelin sudareita ja perhosia haaviin ja opin määrittelemään niitä.

Olen myös saanut kesäksi 2014 ihanan uuden purjehduskaverin, jonka kanssa kaikki sujuu! Olimme jo retkellä Raumallakin.