Isä saattamassa poikaa

Istuin ikkunan vieressä junassa asemalla odottaen sen lähtöä. Näin ikkunasta mieleeni jäävän tapauksen. Ilmiselvästi isä tuli saattamaan junalle jo aikuista, ehkä n.25-vuotiasta poikaansa. Isä antoi muutaman kympin pojalle rahaa ja halasi häntä samalla taputtaen poikaa hellästi olalle. Poika nousi junaan, isä käveli asemarakennuksen kulmalle, mutta kääntyikin ympäri ja jäi odottamaan junan lähtöä. Satoi räntää, mutta tämä isä seisoi sinnikkäästi paljain päin sateessa ja katsoi herkeämättä junaa. Juna olisi menossa vielä toiseen suuntaankin, mutta isä oli kuin liimattu paikalleen. Junan lähtö kesti ainakin viisi minuuttia ja isä seisoi lähdönkin jälkeen asemarakennuksen kulmalla lumisateessa niin kauan kuin saatoin hänet junasta nähdä. 

Tapaus puhutteli minua. Pojalla oli niin pieni laukku, että olisi vaikea kuvitella hänen muuttavan kotoa tai lähtevän pidemmäksi aikaa matkoille tms. Ilmiselvästi tapahtuma oli kuitenkin isälle erittäin merkittävä ja työstämistä vaativa. Ja miten rohkea isä olikaan näyttäessään pojalle ja kaikille junassa matkustajille aidon välittämisen pojastansa. Ei ollut kiire isällä omiin tekemisiinsä, vaan hän todella halusi saattaa poikansa ja olla läsnä voimakkaasti tuossa hetkessä.