tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kevään retket Inkun aalloilla

Lauantaina 18.4 klo 8 lähdemme kuuntelemaan jumalaista lintukonserttia. Käymme Teemuluodon lintutornilla kurkkaamassa kaukoputkella jokisuiston vesilintuja. Patikoimme 2 km Halssiin lehtojen läpi ihastellen peippojen, punarintojen, pajusirkkujen, pensastaskujen ym. laulua. Halssissa syömme omat eväät ja kiikaroimme vesilintuja sekä tutustumme Halssin ainutlaatuiseen miljööseen. Halssiin on tuotu rakennusten hirret Kaunissaaresta ja koottu ne upeiksi puutaloiksi.  Retken kesto 4 h.
Torstaina 23.4 klo 17 lähdemme tutustumaan Suomen kolmanneksi pisimpään luolastoon Lyttylän Pirunpesään. Kuuntelemme metsän lintuja kilometrin kävelymatkalla ja tinapillikonserttia luolassa. Pirunpesän jälkeen tutustumme Lyttylän kartanoon, jota esittelee meille yhdistysaktivisti Antti Lehtiniemi. Nautimme myös kahvit omatekoisen korvapuustin kera. Lopuksi piipahdamme meren rannalla Hyrskyniemessä katsomassa vanhaa pursiseuran paviljonkia. Retken kesto n. 4 h.
Sunnuntaina 26.4 klo 8 lähdemme kohti Harjavaltaa ja Paratiisin luontopolkuja. Patikoimme paikallisen luonto-oppaan johdolla n. 4 km ihastellen käenrieskoja ja lintujen laulua. Retken kesto n. 4 h. Omat eväät.
Lauantaina 2.5 klo 8 suuntaamme Kullaalle, Tammen tilan lähellä kiertävälle luontopolulle. Kierrämme n.4km pitkän luontopolun. Retkellä ihastelemme sinivuokkojen kukintaa ja kuuntelemme keväistä lintukonserttia. Reitin varrella mahdollisuus omien eväiden nauttimiseen Siltaisuon laavulla nuotiotulen räiskyessä.
Kaikille retkille lähtö tapahtuu kokoontumisella Karjarannan Shellin parkkipaikalla. Retkikohteisiin matkaamme kimppakyydein.
Yksittäisten retkien hinta 15 €. Kevättarjouksena saat kaikki neljä retkeä hintaan 40€, maksaessasi ne ensimmäisellä retkellä.
Retkille voit alustavasti ilmoittautua vastaamalla tähän sähköpostiin. Viime hetken päättäjät ovat kuitenkin tervetulleita myös ilman ilmoittautumista.
Retkien vetäjinä työharjoittelija
         
Kirsi Lahtinen  ja Inkeri Hannula  

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Loppukesän hauskin tapahtuma oli Luvian ulkosaariston retkiuintipäivä. Uin kaverini Maaritin kanssa helteillä luodolta toiselle. Nousimme kuumille silokalliolle lämmittelemään ja taas jatkoimme retkeämme. Oili-ystäväni oli turvaveneenä kalastelemassa näköyhteyden päässä. Vesi oli 20 asteista ja todella kirkasta. Välillä keitimme trangialla ruokaa ja kahvia. Kuvassa uin punainen lippis ja aurinkolasit päässä.


Marraskuussa 2014 oli viimeinen luontokartoittajan erikoisammattitutkinnon peruslajien tentti. Aiheena 80 sammallajin tunnistus. Nukuin viikon minigrippusseissa olevien sammalnäytteiden vieressä! Rakastuin rahkasammalten syysväreihin ja sulkasammaleen hienoihin muotoihin. Joulukorteissanikin oli kuivattu sulkasammal. Kaikki peruslajitentit sain läpi, mutta talvi sitten menikin sisustaessa kotia ja nauttiessa takkatulen lämmöstä siistissä sisätiloissa. Vastapainoa kesän retkille hain myös mieheni kanssa vietetyistä lukuisista teatteri- ja ravintolailloista vuoroin Helsingissä, Tampereella ja Porissa. Taas jaksaa retkeillä!

Kesäksi 2015 on sovittuna Selkämeren kansallispuistoon kuuluvassa Nirvon pienessä saaressa Luvian ulkosaaristossa kasvillisuusselvityksen tekeminen harjoitustyönä. Aion olla Nirvossa n. 10 maastotyöpäivää ja otan mukaani sekkailijoita, jotka haluavat viettää autiolla saarella päivän!

Ensi kesä kuluu tiiviisti luontokartoittajan opinnoissa. Innolla odotan matkaa Jäämerelle, jossa opettelemme tunturikasveja. Myös lehtokurssi, metsätyypikurssi ja suokurssit tuntuvat houkuttelevilta ja tarjoavat loistavia retkikohteita yritykselleni.

Viikko sitten sain yllättävän puhelun tuntemattomalta naiselta. Kirsi Lahtinen soitti, oli löytänyt nettisivuni ja halusi välttämättä työharjoitteluun yritykseeni. Hän opisleee matkailupalveluiden tuottajaksi Raumalla ja asuu Porissa. Olemme tavanneet kolme kertaa ja joka kerta meillä yhdessä syntyy huikeita ideoita tarinallisista retkistä, joissa on roolihahmoja ja iso pata porisee hyvää ruokaa nuotiolla... Kirsi on myös kokki! Innolla odota, mitä kaikkea keksimmekään yhdessä.

Retkiä on jo buukattu parikymmentä kevääksi. Hyvältä näyttää! Kansalaisopistossa pidän kaksi lintujen laulun tunnistamisen alkeiskurssia.



Aion kyllä myös ehtiä ensi kesänä purjehtimaan. Olenkin luvannut ilmaisen purjehduksen kaverin kanssa kaikille, jotka toimivat yhdyshenkilöinä ja tilaavat jollekin ryhmälle yritykseltäni retken.

Jäillä hiihtely jäi valitettavasti tänä vuonna väliin heikon jäätilanteen vuoksi. Iloinen yllätys koitti maaliskuussa, jäät heikkenivät ja pääsin särkemään veneellä jäätä jo maaliskuun puolivälissä.


Ihana maaliskuun lämpimien ilmavirtausten viikko tuli vietttyä kokonaan saaressa jäiden lähtöä seuraten. Loppuviikolla ei juuri enää jäitä näkynyt. Koulussa vain käväisin!



Iloisena kevään lintuja, retkiä ja purjehduksia odottelen!




maanantai 14. heinäkuuta 2014

Luontokartoittajaksi

Aloitin joulukuussa 2013 luontokartoittajaopinnot Winnovassa. Tavoitteenani on kohota uudella tasolle luontotuntemuksessa. Talvi kului uusien kasvilajien opettelussa kirjojen parissa ja lintujen äänten kertauksessa. Ensimmäiset näyttötutkinnot ovat nyt onnistuneesti ohi. Linnut, perhoset ja sudenkorennot on suorettu ja nautin uusista aluevaltauksista. Viikon ajan pyydystelin sudareita ja perhosia haaviin ja opin määrittelemään niitä.

Olen myös saanut kesäksi 2014 ihanan uuden purjehduskaverin, jonka kanssa kaikki sujuu! Olimme jo retkellä Raumallakin.



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Säpissä yötä

Oltiin Säpissä yötä kuuden naisen kanssa. Kyllä on rauhoittava ympäristö! Niin luonnontilassa oleva ja 140 vuotta vanhat rakennukset. Kajautin tinapillillä konsertin majakan huipulta. Hyvin kuului! Saunottiin ja tehtiin nuotioruokia ja ihailtiin valkolehdokkeja.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Purjehdusta

Purjehduskausi  on avattu ja lähes päivittäin opetan ihmisiä purjehtimaan Luvian saaristossa. Ihanaa!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Säpin retket

Säpin retket opettajille työllistävät minut toukokuun loppupuolen päätoimisesti. Rakastan Säpin 140 vuotta vanhaa majakkaa ja sen pihapiirin rakennuksia.



Luin kansatieteilijä Harri Nymanin väitöskirjan majakkasaaren ihmisten elämästä menneinä vuosikymmeninä. Kirja kuvaa elävästi haastattelujen avulla eristyksissä asuvien ihmisten elämää.                       

Resiinaretkillä ilo virtaa

Olen tehnyt viisi resiinaretkeä toukokuun aikana. Ne ovat osoittautuneet hauskoiksi sekä osallistujille että minulle itselleni. Rakastan kiskojen kalkatusta, siitä tulee mieleeni lapsuuteni koti radan varrella.